





|
Tapahtuma |

|
¨ To 18 - 21.10.2012 |
|
Hiljaisuuden Vaellus Martinselkosessa |
|
HILJAISUUS Hiljaisuus puhuu äänellä, joka ei kuulu tämän päivän teho- ja tulospaineen keskellä kipuilevien kansalaisten korviin. Kun hiljaisuuden äärelle lopulta asettuu, sillä saattaa olla niin paljon asiaa, ettei mieli ehdi edes päästä mukaan. Kun hiljaisuudelle antaa aikaa, sen vuoropuhelu omassa mielessä rauhoittuu ja hiljaisuuden hyvää tekevä ja hoitava vaikutus täyttää vähä vähältä mielen. Tämä ikiaikainen ihmisen tarve vetäytyä syrjään ja hiljentymiseen, hiljaisuuden kuuntelemiseen, korostuu sitä enemmän, mitä vähemmän siihen on mahdollisuutta.
VAELLUS Luonnossa vaeltaminen taakkaa kantaen ja ponnistellen, perille pääsyä tavoitellen, on ikivanha elämän vertauskuva. Niin kuin vaelluksella elämässäkin annetaan kuorma kannettavaksi, mutta myös tietoa ja taitoja, joiden varassa vaivaa nähden, uuttakin oppien, ilojen ja surujen vaihdellessa, jokainen meistä kulkee omaa taivaltaan yksin ja toisiin vaeltajiin liittyen. Kullakin on oma mielikuvansa vaelluksen päätepisteestä ja perille pääsystä. Vaelluksen loppupuolella voi katsella taaksepäin, muistellen ja arvioiden, samalla kun perille pääsemisen tuottama haikea tyytyväisyys tai tyytyminen täyttää mielen vähitellen.
HILJAISUUDEN VAELLUS Hiljaisuuden vaelluksessa yhdistyvät vetäytymisen perinteeseen liittyvä pienessä ryhmässä jaettu hiljaisuus (puhumattomuus) ja rauhallisessa luontoympäristössä tapahtuva ohjattu ryhmävaellus. Tavanomaisesta retriitistä poiketen Hiljaisuuden vaellus ei ole sidottu tiettyyn uskonnolliseen tai hengelliseen viitekehykseen, vaikka se sisältääkin retriiteistä tuttuja peruselementtejä: sopimukseen perustuva puhumattomuus, vetäytyminen omaan rauhaan, yhteiset ateriat , mahdollisuus kahdenkeskiseen luottamukselliseen keskusteluun ohjaajan kanssa, vapaaehtoisuus osallistumisessa yhteisiin tuokioihin. |





|
Ohjelmarunko
to 18.10.
16.00 -17.00 Saapuminen ja majoittuminen Arolaan 17.00 -18.00 Tulokahvi, talon esittely ja ohjelmaan liittyvät asiat 18.00 Hiljaisuus alkaa. 20.00 -20.30 Iltapala
pe 19.10.
Aamiainen 10.00 -10.15 Yhteinen lukutuokio (ohjaaja) 11.30 -12.30 Yhteinen lounas 12.30 -14.30 Mahdollisuus kahdenkeskiseen keskusteluun ohjaajan kanssa 14.30 -14.50 Yhteinen päiväkahvi 14.50 -17.00 Mahdollisuus kahdenkeskiseen keskusteluun ohjaajan kanssa 17.00 -17.30 Yhteinen päivällinen 20.00 -20.30 Iltapala
la 20.10.
7.00-7.30 Yhteinen aamiainen 7.30-8.00 Vaellukselle valmistautuminen 8.00- 19.00 Hiljaisuuden vaellus 19.00 -21.00 Savusauna 21.00 -21.30 Iltapala
su 21.10.
Aamiainen 10.00 -10.15 Yhteinen lukutuokio (ohjaaja) 10.30 -11.30 Mahdollisuus kahdenkeskiseen keskusteluun ohjaajan kanssa 11.30 -12.00 Yhteinen lounas 12.15 -13.45 Mahdollisuus kahdenkeskiseen keskusteluun ohjaajan kanssa 14.00 -15.00 Kokemuksen jakaminen ja arviointi Päätöskahvi 15.00 Kotiinpaluu alkaa. |